16.6.2013

Delightful Girl Chun-hyang

Delightful Girl Chun-hyang eli Sassy Girl Chun-hyang (쾌걸 춘향) on romanttinen komedia vuodelta 2005. Jaksoja sarjassa on 17.

Draaman pohjana on vanha korealainen kansantarina Chunhyangjeon. Vaikka nykyaikaan ajoittuva Delightful Girl Chun-hyang ei luonnollisesti voikaan olla identtinen kopio alkuperäisestä, se pyrkii kuitenkin seuraamaan keskeisiä teemoja varsin uskollisesti. Lisäksi sarjan jaksojen lopussa nähdään lyhyitä, humoristiseen muotoon puettuja katkelmia Joseon-dynastian aikaisesta tarinasta.

Kaksi toisiaan inhoavaa lukiolaista, köyhän kabareelaulajan itsenäinen ja sisukas tytär Seong Chun-hyang  (Han Chae-young, 한채영) ja poliisipäällikön rämäpäinen ja vaikeuksille altis poika Lee Mong-ryong (Jae Hee, 재희), joutuvat olosuhteiden oikusta naimisiin muutaman päivän tuttavuuden jälkeen. Vaikka heidän välillään lentelee lähinnä solvauksia, on alusta alkaen selvää, että kiukkuiset kipinät tulevat ennemmin tai myöhemmin muuttumaan rakkauden sähikäisiksi.

Ihmissuhdesoppaan sotkeutuu myös Byeon Hak-do (Uhm Tae-woong, 엄태웅) eli ajeossi (아저씨), kuten Chun-hyang häntä kutsuu. Hän on draamoja tuottavan firman pomo, joka fiksoituu pelottavalla tavalla lukiolaistyttö Chun-hyangiin ja tekee kaikkensa saadakseen tämän omakseen.

Hieman yllättäen huomasin pitäväni kaikista hahmoista eniten Mong-ryongin isästä, jota näyttelee Ahn Seok-hwan (안석환). Alussa hänet kuvataan melkoisena hirviönä, mutta myöhemmin hän osoittautuu todella sympaattiseksi mieheksi. Erityisesti hänen ja hänen miniänsä Chun-hyangin välinen suhde on hyvin suloinen.

Delightful Girl Chun-hyang on kaikilta puolin katsottuna varsin kliseinen tarina, josta löytyy niin kieroilevia kolmansia pyöriä, jaloja idiootteja kuin ilkeitä anoppejakin. En silti syyttäisi draamaa itseään kliseistä, vaan niitä muita, myöhemmin ilmestyneitä sarjoja, jotka ovat kulkeneet samoja polkuja pitkin. Jos olisin nähnyt Delightful Girl Chun-hyangin ennen lukemattomia uudempia romanttisia komedioita, olisin vaikuttunut siitä varmasti paljon enemmän.

Korealaisille romanttisille komedioille näyttää olevan tyypillistä, että alun jälkeen huumori unohtuu tai ainakin merkittävästi vähenee, ja synkemmät sävyt valtaavat tilaa. Tämäntyyppistä kehitystä on nähtävissä myös Delightful Girl Chun-hyangissa sarjan keskivaiheilla, mutta loppua kohden sarja onneksi ryhdistäytyy jälleen. Hauskimpia olivat parodiset viittaukset muihin draamoihin, joista tunnistin Full Housen ja Winter Sonatan. Taatusti viittauksia oli muitakin.

Delightful Girl Chun-hyangia voisi luonnehtia perushyväksi romanttiseksi komediaksi. Chun-hyang ja Mong-ryong ovat todella sööttejä yhdessä, ja heidän välisensä kemia toimii mahtavasti. Vaikka draama vie pariskunnan välillä hyvinkin etäälle toisistaan, on loppuratkaisu silti ennakoitavissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti