Monstar

Jostain syystä pidän paljon korealaisista koulumaailmaan sijoittuvista draamoista, sillä ne onnistuvat usein käsittelemään ihmisluontoa hyvin osuvalla tavalla ja tuovat esille jotain todellista, jotain oikeassa elämässä usein nähtyä. Nähdäkseni niissä myös monesti käsitellään ihmissuhteita monipuolisemmalla ja uskottavammalla tavalla kuin muissa korealaisissa draamoissa.

Perjantaina päättynyt draamasarja Monstar (몬스타) kertoo lukioikäisten iloista ja suruista. Draaman keskiössä on seitsemän nuorta, joilla kullakin on omat epävarmuutensa ja ongelmansa. Seitsikko joutuu tiiviisti tekemisiin toistensa kanssa sattuman oikusta ja päätyy osittain vastoin tahtoaankin musisoimaan Color Bar -bändissä. Nuorten välillä on vanhoja rikkoutuneita, mutta myös uusia, nupullaan olevia ihmissuhteita. Ystävyyden ja luottamuksen syntyminen vaatii aikaa.

Vaikka Uudessa-Seelannissa pitkään asunut Min Se-yi (Ha Yeon-Soo, 하연수) ja Men in Black -poikabändin keulakuva Yun Seol-chan (Yong Joon-hyung, 용준형) nousevatkin sarjan päähenkilöiksi, käsitellään muitakin tärkeitä henkilöitä taiten, ja heidän taustatarinansa paljastetaan vähän kerrassaan katsojalle. On mukavaa, ettei juonen kannalta keskeisistä henkilöistä jää paperinen tai keskeneräinen vaikutelma.

Sarja käsittelee monipuolisesti nuoruuden erilaisia tunnetiloja. Niiden ailahtelevaan tapaan draama tuntuu välillä pulppuilevan iloiselta ja söpöltä, välillä angstisen ahdistavalta ja toisinaan haikean surumieliseltä. Se näyttää, miltä ensirakkaus tuntuu, kuinka ystävyys syntyy, miten koulukiusaaminen voi ajaa itsemurhan partaalle,  kuinka riidat sovitaan, millaista on olla tavis lahjakkaiden lasten keskellä ja kuinka voi oppia arvostamaan itseään ja omia kykyjään.

Draama pohtii myös vanhemmuutta ja aivan erityisesti luotettavien ja turvallisten vanhempien puutetta. Kulissien takana piilottelee ikäviä perhesalaisuuksia, jopa perheväkivaltaa.

Sarjassa on vain 12 jaksoa, mutta se ei ole niin lyhyt, kuin miltä se kuulostaa. Jaksot nimittäin kestävät 80 minuuttia tavanomaisen 60 minuutin sijasta. Vaikkei draama olekaan varsinainen musikaali, on musiikilla siinä silti tärkeä rooli. Musiikkiesitykset on jollain tavalla kytketty mukaan tarinaan joka jaksossa.

Monstar on paikoitellen hirvittävän suloinen ja hyväntuuliseksi tekevä sarja. Vaikkei se välttele vaikeitakaan aiheita, ei se myöskään paneudu niihin kovin suurella intensiteetillä. Loppua kohden sarjan rytmi alkaa hidastua, ja 80 minuutin jaksot rupeavat tuntumaan liian pitkiltä ja tahmeilta. Kokonaisuus ei yllä niin korkealle tasolle kuin draaman alkupuolella odotin, mutta puutteistaan huolimatta Monstar on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Monstarin lisäksi mainioita lukiodraamoja ovat esimerkiksi Dream High ja School 2013.